Millainen ura sopii minulle


Riippumatta siitä, millaisessa elämäntilanteessa olet tällä hetkellä, uravalintasi voi toimia elämäsi käännekohtana. Jos olet valmistumassa lukiosta, tulee sinun miettiä tulevaisuuttasi ammatin ja jatkokoulutuksen osalta. Mikäli valmistut ammattikoulusta, mutta valittu linja ei ollutkaan sinulle sopia, tulee miettiä seuraavaa askelta.

Millainen ura sopii minulle

Elämässä muutokset tulevat myös myöhemmässä vaiheessa. Pitkälläkin urakehityksessä voi tulla eteen tilanne, jossa huomaat, ettet viihdykään enää työssä tai koet, että kaipaat jotain muuta. Tilanteestasi huolimatta on hyvä kysyä itseltään aika ajoin, että oletko sinä oikeassa paikassa ja mitä haluat seuraavaksi saavuttaa. Monet meistä ovat halunneet lapsena esimerkiksi lääkäriksi, astronautiksi, palomieheksi, poliisiksi tai opettajaksi. Jotkut ovat käyneet koko skaalan läpi lapsuutensa aikana. Moni ei kuitenkaan osannut lapsena arvata, että iso osa työpaikoista ovatkin sellaisia, mitkä eivät olekaan niin suosittuja tai haluttuja, sillä niistä tietää vain harva. Sellaisiin tehtäviin päätyy usein vahingossa, yrityksen sisäisessä rekrytoinnissa tai koulutuksen ja suositusten kautta. Kannattaa kuitenkin miettiä, että miksi silloin lapsena halusi juuri lääkäriksi tai opettajaksi. Mikä juuri siinä ammatissa herätti sinun mielenkiintosi? Oliko se halu auttaa ihmisiä? Oliko sinun elämässäsi joku inspiroiva henkilö, jonka jalanjäljissä haluat kulkea? Omaa uravalintaa suunnitellessa tai vaihtaessa kannattaa aloittaa alusta ja pohtia niitä itselleen tärkeitä asioita. Uran sopivuutta voi myös kokeilla tekemällä erilaisia töitä, varsinkin opiskeluaikana. Myös erilaiset hyväntekeväisyysprojektit ja -työt inspiroivat monia. Saattaa olla, että pääset mukaan järjestämään hyväntekeväisyystapahtumaa ja huomaatkin, että projektipäällikön tehtävät ovat juuri sopivia sinulle. Erilaisiin tehtäviin ja projekteihin osallistuminen antaa sinulle myös mahdollisuuden huomata, millaiset tehtävät eivät sovi sinulle.

Huonoista kokemuksista hyviin

Välillä joutuu tekemään sellaisia tehtäviä ja töitä, joista ei pidä lainkaan. Välillä niin käy jo koulutusvaiheessa. Silloin jää usein pohtimaan, että tulipa tehtyä iso virhe. Lähes aina kuitenkin kaikki työkokemus on plussaa! Saattaa myös olla, että yksinkertaisesti tietty työ tai projekti ei ole sinun heiniäsi lainkaan. Tällaisessa tilanteessa kannattaa miettiä tarkkaan, mikä juuri tässä kyseisessä työssä ei miellytä. Huonotkin kokemukset ovat hyväksi. Mitä enemmän näet erilaisia työympäristöjä, sitä helpompi on muodostaa käsitys itselleen hyvästä uravalinnasta. Hyvä uravalinta ei nimittäin aina ole se oikea työtehtävä, vaan se voi olla myös työkaverit ja ilmapiiri. Joskus käy niin, ettei sillä itse työllä olekaan niin merkitystä, mutta pääset olemaan osa inspiroivaa tiimiä, jossa mikä tahansa tehtävä tuntuu hyvältä. Kannattaa miettiä omia kokemuksia esimiehistä, jos haluat itse inspiroida muita ja olla johtaja-asemassa. Niistä huonoistakin kokemuksista oppii todella paljon ja pääset kokemaan itse tilanteita, joissa on huono esimies ja miten se vaikuttaa negatiivisesti omaan työhön. Näin ollen huonosta kokemuksesta voi tulla sinulle hyvä oppi, jos harkitset jatkossa esimiestehtäviä. Inspiroiva ja motivoiva työ saattaa tuntua joskus joillekin vieraalta. On täysin normaalia, jos haluaa tehdä vain työnsä hyvin ja jättää työt työpaikalle, sekä päästä kotiin työpäivän jälkeen harrastamaan tai viettämää aikaa perheensä kanssa. Päivätyön ei tarvitse olla kaikille elämän tärkein asia. Uravalintaa tehdessä kannattaa miettiä, mikä on omassa elämässä tärkeintä. Tavoitteet ja haaveet saattavat tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta niitä voi pitää hyvin merkityksellisenä tekijänä, kun pohdit omaa uravalintaasi. Lapsuuden unelmat ja öiset haaveet saattavat suunnata sinua oikeaan paikkaan. Sinä saatat olla se poikkeus, joka vahvistaa säännön, vaikka sanotaankin, että monista harrastuksista ei voi tehdä uraa.

Huonoista kokemuksista hyviin

Omia työtehtäviä ja haaveita vertaillessa kannattaa unohtaa normit ja yhteiskunnan odotukset. Jokainen meistä on hyödyksi yhteiskunnalle, itselleen, yhteisölleen ja läheisilleen parhaimpana, kun voi olla motivoitunut ja inspiroitunut omasta työstään. Muutos saattaa vaikuttaa pelottavalta ja valintasi voi olla epävarma, mutta kokeilu kannattaa.

Comments are closed.